Kuka saa sanoa ja mitä?

Kuun syleilyssä

Jos uneni olisivat totta
kuollut olisin
moneen kertaan
             hukkunut väkevään virtaan
             ruhjoutunut sortuvissa portaikoissa
             puristunut kaatuvien kulissien alle

Jos uneni olisivat totta
noussut olisin
moneen kertaan
             ihmettelemään pilven reunaa
             leijumaan taivaan laella
             keinumaan tähden sakarassa

Jos uneni olisivat totta
olisin kuu kumottamassa
pimeässä yössä
               valon syleilyssä
             - kenties olenkin?

                                Mirjami Mohéll


Tuomas Alatalo on kirjoittanut vaikuttavan kirjan  Olen ja saan sanoa. Tuomakselle mahdollisuus ilmaista sanoin omia ajatuksiaan ja tuntojaan avautui vasta aikuisiässä fasilitaatio -menetelmällä. Menetelmästä on käyty monenlaista keskustelua ja pohdittu, onko vaikeasti CP-vammaisen henkilön mahdollista ilmaista itseään kielellisesti näin kehittyneesti vai onko koko menetelmä huijausta. Onko kirja Tuomaksen oman ajattelun ja ilmaisun tuote vai avustajan tekstiä?

Suoritin Helsingin yliopistossa erityisopettajan tutkintoa yhtä aikaa Tuomaksen äidin Hilkka Alatalon kanssa. Tuomas oli tuolloin pieni poika. Hilkalla, hänen äidillään, oli vahva tunne ja kokemus siitä, että vaikka Tuomas ei pysty puheella tai viittomilla ilmaisemaan itseään, hän kuitenkin ymmärtää ja oivaltaa asioita. Hilkka luotti omiin havaintoihinsa ja kommunikoi Tuomaksen kanssa näkemyksensä mukaisesti. Hilkka luki paljon Tuomakselle ja aina Tuomaksen ikätasoa vastaavaa kirjallisuutta.

Myöhemmin sain kuulla, että Tuomas oli samassa nuorten kirjoittajaryhmässä saamassa lisäoppia kirjalliseen ilmaisuun kuin tyttäreni. Ihmisen ulkoinen olemus ja hänen fyysinen toimintakykynsä ei paljasta kaikkea sitä, mitä liikkuu ihmisen sisällä, hänen ajatuksiaan, tunteitaan, uniaan, oivalluksiaan. Tiedämme tämän itsestämme ja omasta elämästämme, joten  ei ole syytä epäillä sitä samaa toisen ihmisen kohdalla.

Molemmilta kirjoittamisen opiskelijalta on  julkaistu esikoisteos. Me äidit saamme olla ylpeitä jo aikuisista lapsistamme. Kokonaisen teoksen kirjoittaminen vaatii lahjakkuuden ja harrastuneisuuden lisäksi pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä.

Itsekin pakerran omien tekstieni parissa. Haluan kirjoittaa naisen alkoholismista fiktiivisen teoksen. "Pyh, et sinä voi  kirjoittaa alkoholismista, kun et siitä tiedä. Tarkoitan, tiedä tarpeeksi", sanoo Mies, alan kuin alan asiantuntija.

Pitäisikö alkaa juopoksi, voidakseen kirjoittaa alkoholismista? Onko Agatha Christie sarjamurhaaja, kun hän kirjoittaa murhamysteereitä tai Katja Kettu  uudelleen syntynyt  sankarivainaja, kun hän kirjoittaa toisesta maailmansodasta? Kuka saa kirjoittaa ja mistä? Saanko minä kirjoittaa ja sanoa, ihan mitä vain ja  mistä vain?

Mitä voin jättää lukijan vastuulle? Jos nyt joku tekstejäni lukeekaan ja  jos nyt jotain kirjoitankaan, sillä vaikka kissa ei kiitoksella eläkään niin hiirien pyynti vaatii aktiivisuutta ja aloitteellisuutta ja 
myötäkarvaan silittämistä, ainakin joskus.