Aika rientää, muistot jää.
Elämän virtaa ei kuolema voi pysäyttää."
Mirjami Mohe´ll
Enoni kuoltua kokoonnuimme hautajaisiin. Vainajan saattoväkenä olivat hänen neljä lastaan perheineen ja minä mieheni kanssa. Vuosia oli vierinyt, kun viimeksi olin tavannut serkkuni. Vanhin heistä oli lapsuuden kesieni leikkikaveri. Vuodet olivat kasvattaneet vartta,tuoneet ryppyjä ja juonteita. Kuitenkin silmät olivat samat ja hymy tuttu kuin silloin ennen.
Hautajaisissa saatoimme todeta, että olemme se seuraava sukupolvi selkä kuoleman ovea vasten. Olemme sukumme vanhimmat,viisammatko?,monenlaista aikaa kokeneet ja eläneet. Muutakin kuin virtuaalitodellisuutta tai elokuvien sattumuksia ja onnellisia loppuja. Muutakin kuin työttömyyttä ja rahapulaa. Olemme jo oppineet, että auringolla on tapana nousta, elämällä tapana järjestyä ja että ensimmäinen askel on matkan alku. Lopulliset totuudet eivät nekään ole lopullisia, muutokset ja käännekohdat ovat väistämättömiä. Ne ovat merkkejä elämästä.
 |
| Suru herkistää kauneuden kaipuulle |
