maanantai 26. toukokuuta 2014
Ullan muistolle
Pilvet itkevät
maa kasvaa
vihreää
sydämeni versoo
Tuulet puhaltavat
meri pärskyy
heläjää
hiekansiru soi
Mirjami Mohe´ll
Lieksalainen kulttuurivaikuttaja, ruotsinkielenopettajani Ulla Reinikainen toivoi väen viettävän iloisesti hänen muistojuhlaansa. Viime lauantaina toki yritimme, yritimme kyllä iloita. Muistelimme Ullan hauskoja sattumuksia ja hilpeitä sutkauksia. Peruuttaessaan siihen ainoaan puuhun, joka kasvoi kaupungintalon parkkipaikan liepeillä, Ulla totesi: Osuinpas!
Ullan huumori, laajakatseisuus ja suvaitsevaisuus riemastuttivat ja kevensivät monen elämää syrjäseudun synkeydessä. Opettajana hän ymmärsi, kannusti ja luotti nuorten kykyyn selviytyä siitä hulluuden humalasta, jota nuoruudeksi kutsutaan.
Ullan uloskirjautuminen elävien kirjoista jätti kaipauksen, mutta myös kiitollisuuden siitä ajasta, jonka hän vietti kanssamme ja saimme hänet tuntea. Ulla omasi kyvyn katsoa lähelle ja nähdä kauas. Hänen katseensa kantoi vuosien päähän ja monista hänen oppilaistaan tuli aikojen saatossa myös hänen ystäviään. Laaja-alainen sivistys, rohkeus ja luottamus elämään, juuri siten Ullan esimerkki kannustaa löytämään elämästä ilon ja valon aiheita.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Rajoilla
Huhtikuun lopulla reissasin yli rajojen itään ja länteen. Pääsiäisenä matkustin Lieksasta Pietariin ja kohta sen jälkeen Tukholmaan. Pietarin kierroksella linja-auto kuljetti matkaseuruettamme paikasta toiseen oppaiden kertoessa suomalaisuuden vaikutuksesta ja etenkin Inkerin suomalaisuudesta. Tukholmassa kaupunkikierros tehtiin vesitse. Molempien suurkaupunkien rikkauksien ja rikkaiden eteen ovat suomalaiset työtä tehneet ja kädenjälkensä sekä maisemaan että kulttuuriin jättäneet.Vierailin entisen talonpoikaisen rajamaan , siis Suomen, aiempien emämaiden vallankeskuksissa. Itsenäinen Suomi ei ole vielä sataakaan vuotta vanha.
Mitä on suomalaisuus ja Suomi tänä päivänä? Rajojen vartiointia, leijonan karjahtelua suuntaan ja toiseen? Pelkoa siitä, että vallanpitäjät tulevat idästä, lännestä tai sieltä jostain "murijaanein mualta"?
Itsenäisyytemme aikana Suomi on rakentunut kohti sosiaalista hyvinvointia, kohti alueellista, koulutuksellista ,taloudellista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Niin, itsestään selvää tämä kehitys ei ole ollut vaan monien poliittisten vääntöjen tuloksena syntynyt . On tarvittu sisua ja sitkeyttä, toivoa paremmasta. Vaan miten on laita nyt? Mitä kohti menemme, kun työttömyys, asunnottomuus ja leipäjonot ovat yhä useamman arkea ?
Mitä on suomalaisuus ja Suomi tänä päivänä? Rajojen vartiointia, leijonan karjahtelua suuntaan ja toiseen? Pelkoa siitä, että vallanpitäjät tulevat idästä, lännestä tai sieltä jostain "murijaanein mualta"?
Itsenäisyytemme aikana Suomi on rakentunut kohti sosiaalista hyvinvointia, kohti alueellista, koulutuksellista ,taloudellista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Niin, itsestään selvää tämä kehitys ei ole ollut vaan monien poliittisten vääntöjen tuloksena syntynyt . On tarvittu sisua ja sitkeyttä, toivoa paremmasta. Vaan miten on laita nyt? Mitä kohti menemme, kun työttömyys, asunnottomuus ja leipäjonot ovat yhä useamman arkea ?
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Hetki hiljanen, hyvä
"Hetki hiljainen, hyvä. Ajatus puhdas, syvä.
Aika rientää, muistot jää.
Elämän virtaa ei kuolema voi pysäyttää."
Mirjami Mohe´ll
Enoni kuoltua kokoonnuimme hautajaisiin. Vainajan saattoväkenä olivat hänen neljä lastaan perheineen ja minä mieheni kanssa. Vuosia oli vierinyt, kun viimeksi olin tavannut serkkuni. Vanhin heistä oli lapsuuden kesieni leikkikaveri. Vuodet olivat kasvattaneet vartta,tuoneet ryppyjä ja juonteita. Kuitenkin silmät olivat samat ja hymy tuttu kuin silloin ennen.
Hautajaisissa saatoimme todeta, että olemme se seuraava sukupolvi selkä kuoleman ovea vasten. Olemme sukumme vanhimmat,viisammatko?,monenlaista aikaa kokeneet ja eläneet. Muutakin kuin virtuaalitodellisuutta tai elokuvien sattumuksia ja onnellisia loppuja. Muutakin kuin työttömyyttä ja rahapulaa. Olemme jo oppineet, että auringolla on tapana nousta, elämällä tapana järjestyä ja että ensimmäinen askel on matkan alku. Lopulliset totuudet eivät nekään ole lopullisia, muutokset ja käännekohdat ovat väistämättömiä. Ne ovat merkkejä elämästä.
Aika rientää, muistot jää.
Elämän virtaa ei kuolema voi pysäyttää."
Mirjami Mohe´ll
Enoni kuoltua kokoonnuimme hautajaisiin. Vainajan saattoväkenä olivat hänen neljä lastaan perheineen ja minä mieheni kanssa. Vuosia oli vierinyt, kun viimeksi olin tavannut serkkuni. Vanhin heistä oli lapsuuden kesieni leikkikaveri. Vuodet olivat kasvattaneet vartta,tuoneet ryppyjä ja juonteita. Kuitenkin silmät olivat samat ja hymy tuttu kuin silloin ennen.
Hautajaisissa saatoimme todeta, että olemme se seuraava sukupolvi selkä kuoleman ovea vasten. Olemme sukumme vanhimmat,viisammatko?,monenlaista aikaa kokeneet ja eläneet. Muutakin kuin virtuaalitodellisuutta tai elokuvien sattumuksia ja onnellisia loppuja. Muutakin kuin työttömyyttä ja rahapulaa. Olemme jo oppineet, että auringolla on tapana nousta, elämällä tapana järjestyä ja että ensimmäinen askel on matkan alku. Lopulliset totuudet eivät nekään ole lopullisia, muutokset ja käännekohdat ovat väistämättömiä. Ne ovat merkkejä elämästä.
Suru herkistää kauneuden kaipuulle |
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Monenlaisia rajoja
Lauantaina
Rajaaminen ja rajautuminen luo kehyksiä ja tunnistettavuutta,antaa turvallisuuden tunnetta. Käsitteenä "ääretön" on ihmismielelle käsittämätön.Aika rajautuu monella eri mittarilla. Tämä päivä on viikon lauantai ja tämä viikko on vuoden 2014 järjestyksessä - niin, kuinka mones?Muisti harhautuu ja harhauttaa tästä hetkestä pois. Yrittää kaivaa aikarajoja, tehdä kaivauksia menneeseen.
Istun Lieksan lukion luokkahuoneessa numero 106, atk- luokassa, eturivin pulpetissa. Oppimassa apinatemppuja, anteeksi, siis ATK : ta ja sosiaalisen median käyttöä. Paikkani on rajattu, olen rajautunut oppilaaksi ikuisesti uuteen.
Jään miettimään, tuleeko aika, jolloin rajaukset eivät päde? Onko kuolema portti uudenlaiseen aika-, paikka-, tila- ja ennen kaikkea raja -käsitteeseen? Liitynkö kuoleman kautta rajautumattomaan, rajattomaan, äärettömään?
Lieksanjoen ranta on monen rajan näyttämö |
Mirkka Rekola:
"Puu on veden käsivarsilla
ja vesi puun"
Wikipedian aikatietoutta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)