Mirjamin jouluruno

Pimeässä marraskuun yössä

syttyy tähti, toinenkin

taivas täyttyy toivein,

odotuksin.

Maa kun ylleen saa

peiton valkean

yhä hartaammin

joulua odotan.

Joulu, joulu, joulu

laulaa lapsetkin

koulu, koulu,koulu

lomaa vihdoinkin.

Vaan mentyä juhlan sen

onko tyhjyys 

täyttänyt sydämen

ja lahjoista suurin

rakkaus

onko se vain tyhjää

helisevä lasipakkaus.

Siruista ehjän saa

kun anteeksiantaa 

ja ymmärtää

joulun syvintä sanomaa.

               Mirjami Mohe`ll

Ystäväni Mirjami oli kirjoittanut runon maksettavan laskun reunaan. Runo unohtui ja maksulappu oli jo matkalla roskiin, kun hän huomasi sen.  Kiitos Mirjami! 

Tekstari tappaa?

"Pelkuri ampuu tekstarilla.
Varma osuma ilman kohtaamista."
                           Mirjami Mohe´ll


Tekstari on tehokas viestinnän väline. Nopea, vaivaton ja halpa.
Ystäväni sai Uuden Vuoden aattona aviomieheltään tekstarin: "Nothing to declare! Haista p! FUCK! Your Ex". Kun hän soitti miehelleen kysyäkseen, mistä oikein on kyse, mies vastasi ykskantaan olevansa uusilla urilla  ja sulki puhelimen. Suljettuna puhelin pysyi ja mies poissa. Uusilla urilla. Siis avioliitonkin voi purkaa tekstarilla noin vaan kevyesti.
Ystäväni ei saapunut Uuden Vuoden illanistujaisiin tuttavaperheeseen, ei torille ilotulitusta ihailemaan, ei paikalliseen ravintolaan . Mies saapui ja kertoi vaimonsa olevan sairaana. Niin,kukapa ei tuossa tilanteessa sairastuisi.
Tekniikan kehitys on monin tavoin helpottanut arkea ja tuonut kommunikaatioon ja yhteydenpitoon uusia mahdollisuuksia. Elämä on muuttunut helpommaksi, kenties liiankin helpoksi.  Parisuhteen vaikeuksia ja hankalia tilanteita ei haluta kohdata vaan kiidetään nautinnosta ja suhteesta toiseen. Sitoutuminen on tahtoa vaativa kestävyyslaji. Kriisien ratkaiseminen edellyttää yhteistä aikaa ja ponnistelua. Kohtaaamista. Ilman kännykkää.
Mutta on kännykässä jotain hyvääkin. Tässä  tapauksessa olen pystynyt olemaan ystäväni tukena puhelimen  avulla. Joten syy ei sittenkään ole tekniikassa ja sen kehityksessä, vaan ihmisessä, joka sitä käyttää.

Hiljainen on kylätie

Lähes vuosi on kulunut siitä, kun viimeiselle matkalle saateltiin Kaisa Partasta os. Kärki. Mähkön kappeli täyttyi surevista.Hän oli lähes kaikkien  vanhempien lieksalaisten tuntema Kären Kaisa, Kärjen leipomon Kaisa ( nykyinen Lieksan leipomo). Kun leipomoa aikoinaan uhkasi lopettaminen, Kärjen sisarukset tarttuivat toimeen ja jatkoivat isänsä perustamaa leipomotoimintaa. Edelleenkin tälle Pohjois- Karjalan vanhimpiin kuuluvalle yritykselle on löytynyt suvusta jatkaja ja  yhä lieksalaiset saavat nauttia sekä perinteikkäistä vesirinkeleistä että monenmoisista uudemmista herkuista kuten vaskileipä tai herkkusarvet.
Vaan Kaisan heläjävä nauru, spontaani laulu ja myötäeläminen niin ihmisten iloissa kuin murheissa ovat poissa. Me kaikki vanhenemme ja kuka milläkin  tavalla lähestyy elämänsä loppupäätä. Kaisalla oli kyky ilahduttaa ihmisiä ja vielä vanhoilla päivillään hän uutterasti vieraili myös vanhainkodeissa ystäviään, tuttaviaan ja vieraampiakin tervehtimässä , juttelemassa, vanhoja aikoja muistelemassa , laulattamassa ja runoja lausumassa.
Kaisalle mieluinen kesänviettopaikka oli Kankaalan kylä, joka on  Partasten sukukylä ja mummoni Ainon os.Partanen  lapsuuden ja myös oman lapsuuteni kasvuympäristö. Lapsuuteni kylätie on hiljainen, mutta vielä kuulen mielessäni Kaisan äänen: " Tule Inka, käy Kankaalassa!"